Mitähän sinä ajattelet minusta?

Suomalaiset ovat tunnettuja ulkomailla siitä, että olemme kovin kiinnostuneita mitä ulkomailla tiedetään ja ajatellaan suomesta. Intorvertit ovat tunnettuja siitä että ovat kovin herkkiä sille mitä muut ajattelevat heistä – oli kyseessä sitten suomalainen tai ulkomainen “ajattelija”. Mutua. En minä tiedä muista, mutta ainakin tämä pitää omalla kohdallani paikkansa.

Olen usein yllättänyt itseni rysän päältä tilanteessa, jossa olen tuntosarvet pitkällä tunnustelemassa kaikkea mikä liikkuu. Positiivinen “palaute” rohkaisee minua olemaan oma itseni – kaikin puolin siis kiva juttu oman elämäni kannalta, sillä tavoitteenani on kuitenkin murtaa kuoreni ja uskaltaa elää. Tässä tuntosarvilla hipelöinnissä on kuitenkin huonotkin puolensa; negatiivinen “palaute” saa minut muuraamaan valtavat muurit ympärilleni ja kätkeytymään sisään. Ulospäin minusta jää näkyviin vain kuori ilman vahvaa mielipidettä ja tunteita. Tunne itsestä jäädessäni kiinni tälläisten rakennelmien rakentelussa on todella pettynyt. Järjellä ajateltuna minulla ei pitäisi olla mitään pelättävää. Tunnen vain itseni idiootiksi, kun tajuan miten riippuvainen olen muiden ihmisten mielipiteistä. Ristiriitaista tästä kaikeste tekee se, että tämä ei päde minuun kaikilla elämän osa-alueilla. Muutama ystäväni on sanonut minusta, että en kuulu siihen ihmisjoukkoon, jotka yrittävät miellyttää kaikkia. Tiedän sen itsekin. Ehkä kyseessä on oma salainen puolustusmekanismini. Olen huomannut, että en esimerkiksi pidä sellaisista ihmisistä, jotka edustavat nimenomaan tätä kaikkia miellyttävää joukkoa. En varsinkaan silloin jos en koe itse kuuluvani tähän “joukkoon”. Kyseessä ei siis olekaan miellyttämisen tarve, vaan jälleen kerran omat tuntosarveni tekevät työtään ja muurin rakentamisen sijaan päätän olla pitämättä tästä ihmisestä. Todella reilua.

Vielä revin muurini!